tiistai 22. marraskuuta 2011

Ideoita keittiön valaistussuunnitteluun

Keittiön valaistusta suunniteltaessa pitää ottaa huomioon käyttötarkoitus, tilan luonne ja tunnelmalliset tekijät. Esimerkiksi keittiön ruokailutilassa ei tarvita ruokaillessa kovin paljon valoa, mutta jos pöydän ääressä työskennellään, niin tarvitaan mahdollisesti yleisvalon lisäksi kohdevaloja. Pöydän ääreen on luontevaa usein ripustaa valaisin, jonka avulla valotasoa voidaan säätää kirkkaasta matalaan. Työtasoilla valaistuksen on puolestaan oltava tasainen ja varsin voimakas, koska turvallinen työvalaistus on merkittävä osa keittiön toiminnallisuutta. Rautakeskon valaistustarvikkeiden tuotepäällikkö Jukka Honkanen kertoo, että valaistussuunnitteluun kannattaa käyttää aikaa.

Uudiskohteessa valaistuksen suunnittelu kannattaa aloittaa jo varhain, mieluiten ennen sähkösuunnittelua. Jos esimerkiksi haluaa kalusteiden sisään integroituja valoja, on hyvä tietää millainen keittiö on tulossa ja sähköasennukset saa kerralla kuntoon, Jukka sanoo.


Keittiössä kannattaa suosia epäsuoraa valoa. Sillä saadaan keittiöön pehmeä valaistusvaikutelma ja himmennettävillä valaisimilla voi myös vaikuttaa tunnelmaan. Epäsuorat valot valaisevat hyvin suurempaakin huonetilaa ilman häikäisyä. Halogeenivaloja käytetään nykyisin vähemmän keittiössä, koska ne häikäisevät ja lämpenevät nopeasti. Jukan mukaan led-valaisimet yleistyvätkin lähitulevaisuudessa.

Led-valaisimet säästävät tuntuvasti energiaa ja keittiöön saa mukavasti tasaista valoa esimerkiksi led-nauhoilla, Jukka vinkkaa.

Tutustu Cellon valaisinvalikoimaan ja löydä sopivat työpiste- ja tunnelmavalaisimet keittiöösi!

1 kommentti:

  1. Täytyy tässä hehkuttaa (no pun intended ;) led valoja. Olen kiinnostunut jonkin aikaa sitten valaistussuunnittelusta ihan harrastuksena ja ihmettelen, miksei led-valoja hyödynnetä yksityisten ihmisten sisustuksessa enemmän. Niillä saa aikaan niin monenlaisia juttuja.

    Kirjoitin aiheesta äskettäin blogauksenkin http://www.valaistussuunnittelu.org Siis ledit on halpoja, koska niillä on pitkä käyttöikä. Samalla ne ovat ekologisia. Ledit tuottaa "loistavasti" lukseja energiankulutukseen nähden.

    Ledeillä saa aikaan väriefektejä, muuttuvia valaistusoloja, kaikkea millä voi muuttaa huoneen tai ulkotilan fiiliksen käden käänteessä. Luovalle sisustajalle ledit ovat todellakin oikea huvipuisto... Ohjaustekniikka on sellainen ala, joka ei itselläni ole vielä kovin hanskassa, sillä pääsee leikkimään aika vähän oman kukkaron puitteissa, mutta tarkoitus olisi kehitellä olohuoneeseen oikea muuttuva juhlatila. Eli vaihtoehtoina diskomeininki tai rauhallinen illallisvalaistus tai sitten valoisa koko perheen peli-ilta.

    Tällä hetkellä keittiössä on epäsuora valaistus, siellä on todella miellyttävä tehdä ruokaa ja jopa oleskellä. Valaistuksen voimakkuutta voi säätää ja myös jossain määrin kohdistaa. On tosi kiva talvi-iltoina tehdä ruokaa tasaisesti valaistuilla tasoilla, kun muu huone on hämyisän tunnelmallinen. Punaviiniä siinä siemaillessa sujuu gourmet-ruoanlaitto ihanasti...

    Eräs etu on taloudellinen, eli ledivalaisimien huoltoväli on tosi pitkä. Lamppuja ei tarvitse vaihtaa kovin usein ja järjestelmät ovat yleensäkin kohtuullisen vakaita.

    VastaaPoista