Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalusteet. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. syyskuuta 2011

Syksy puutarhassa

Puutarhassa on syksyllä vaikka mitä tehtävää. Sadonkorjuun ja lehtien haravoinnin lisäksi voi ryhtyä syksyn istutuspuuhiin. Syksy on itse asiassa yksi parhaimmista kasvien istutusajoista. Monivuotisia kasveja ei tarvitse istuttaa juuri oikeille paikoille, sillä ne voi helposti kevään tullen siirtää toiseen paikkaan. Nurmikon perustaminenkin onnistuu syksyllä erinomaisesti ilmankosteuden ollessa hyvä. Syksyllä istutettavat kukkasipulit saavat jo aikaisin keväällä puutarhan ihanaan väriloistoon.


Puutarhan puolella talven tuloa valmistellaan leikkaamalla perennat ja puutarhavadelmat. Nurmikko kannattaa leikata myös lyhyeksi. Syyslannoitusta ei saisi unohtaa, sillä se lisää kasvien talvenkestävyyttä ja parantaa seuraavan kasvukauden kukintaa ja satoa.


Kalusteille, grilleille ja puutarhavälineille täytyy kauden lopussa miettiä varastointitilat. Kalusteet ja grilli säilyvät parhaiten, kun ne ovat lämpimässä tilassa. Pääasia on, että välineet ovat suojassa sateelta ja lumelta, jotta ne pysyvät hyvässä kunnossa. Grilli ja kalusteet kannattaa myös huoltaa, niin keväällä voi aloittaa grillikauden jo aikaisin.

tiistai 23. elokuuta 2011

Unelmien kylpyhuone

Viihtyisässä kylpyhuoneessa peseydytään ja rentoudutaan. Sisustuksessa kannattaakin huomioida sekä visuaaliset seikat että käyttömukavuus. Värit vaikuttavat paljon siihen, miltä kylpyhuone vaikuttaa. Valkoinen väri on aina trendikäs ja suosittu valinta. Puhdas valkoinen heijastaa kauniisti valoa ja saa myös katseen kiinnittymään näyttäviin yksityiskohtiin.


Kylpyhuoneen elo syntyy vastakohdista: vaalean perusvärin rinnalle sopivat vahvan väriset kalusteet. Kalusteiden suositut värit pähkinä ja tammi ovat väistymässä harmaan eri sävyjen lisätessä suosiotaan. Tummanharmaa väri maalattuna, puuviiluna tai sen jäljitelminä näkyy jo vahvasti pohjoismaisessa kylpyhuonesisutuksessa.

Kalusteiden muunneltavuus lisääntyy jatkuvasti. Esimerkiksi allaskaappeja on tulevaisuudessa saatavana vaihdettavalla etupaneelilla. Värillisillä paneeleilla voi tuoda helposti uutta ilmettä kausittain ja ne on helppo vaihtaa ilman työkaluja tai kiinnitysaineita. Peilikaapeissa on nykyään usein upotettu valot, mutta ne eivät välttämättä riitä laajaan tilaan. Kylpyhuoneeseen kannattaakin sijoittaa useampia kohdevaloja, jotta valaistus on ihanteellinen.


Pesualtaiden trendinä jatkavat isot tasoaltaat, jotka upotetaan kalusteisiin tai sijoitetaan pöydän päälle. Saunan lasiseinäratkaisut ovat myös kasvattamassa suosiotaan, sillä kylpyhuoneesta halutaan usein välitön yhteys saunaan.

maanantai 8. elokuuta 2011

Uusi ilme työhuoneeseen

Syksyn lähestyessä työhuone otetaan taas ahkeraan käyttöön. Pienillä muutoksilla tilasta saa säväyttävän ja luovuus pääsee valloilleen. Väriä tilaan on helppo lisätä tyynyillä, matoilla ja verhoilla. Vanhan kalusteen voi myös maalata ja pienellä väripäivityksellä tilaan saa uutta energiaa.

Työhuoneessa tarvitaan usein paljon säilytystilaa. Sitä voi kätevästi lisätä erikokoisilla laatikoilla, koreilla ja hyllyillä. Avohyllyille kerääntyy usein paljon tavaraa ja ne tekevät työhuoneesta helposti sotkuisen näköisen. Kaikkea ei kuitenkaan kannata piilottaa, vaan avohyllyille voi hyvin laittaa kauniita sisustusesineitä katseenvangitsijoiksi.

Työskentelyvalaistukseen vaikuttaa erityisesti huoneen käyttötapa. Tehokasta valaistusta tarvitaan, jos tehdään esimerkiksi käsitöitä tai muuta tarkkuutta vaativaa puuhaa. Yleisvaloksi sopii kattovalaisin ja valon sävyn on hyvä olla lähellä luonnonvaloa. Pöytävalaisinta ei välttämättä tarvita, jos huoneessa on tarpeeksi epäsuoraa yleisvalaistusta.

Työhuoneen muodonmuutokseen tarvittavat säilytysjärjestelmät ja valaisimet löydät Cellon valikoimasta.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Viihtyisällä terassilla mieli lepää

Cellon tyylijaottelu country, classic, modern ja funky pätee myös ulkotilassa. Usein kodin sisustuksen tyyli jatkuu myös terassilla. Mikään tyyli ei nouse tänä kesänä ylitse muiden, vaan jokainen voi toteuttaa itselleen parhaiten sopivaa tyyliä. Tärkeintä on, että terassilla voidaan rentoutua ja oleskella aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.


Helppohoitoiset polyrottinkikalusteet ovat todella suosittuja. Puisista puutarhakalusteistakaan ei olla kokonaan luopumassa, nyt yhdistelläänkin eri materiaaleja rohkeasti keskenään. Terassilla voi hyvin olla esimerkiksi puinen pöytä ja polyrottinkiset tuolit. Ulkokalusteissa on lisääntynyt huonekalumainen ilme ja sohvaryhmät ovat myös löytäneet paikkansa ulkona. Kalusteissa vallitsevat hillityt ruskean ja harmaan eri sävyt samoin valkoinen väri. Isot kalusteet halutaan neutraalin värisinä ja tekstiileillä sekä ruukuilla tuodaan piristävää väriä kokonaisuuteen.

Isompi terassi voidaan helposti suunnitella kahteen eri tarkoitukseen: ruokailuun ja leppoisaan oleskeluun. Terassin pihakeittiöpuolelle sopii ruokailuryhmä ja kaasugrilli kun taas oleskelupuolelle valitaan mukava sohvaryhmä ja vaikka terassilämmittimet viileämpiä kesäiltoja varten.


Ideoita terassille antoi Rautakeskon piha- ja puutarhaosaston valikoimaneuvoja Anne Tirronen.




tiistai 26. huhtikuuta 2011

Vinkki: Näin pidät kesäkalusteesi hyvässä kunnossa

Puutarhakalusteiden säännöllinen huoltaminen pidentää niiden käyttöikää. Polyrottinkiset kalusteet ovat kaikkein helppohoitoisimmat. Riittää kun ne pyyhkii kostella pyyhkeellä silloin tällöin. Puhdistuksessa voi käyttää myös painepesuria alhaisella paineella, mikäli pöly on pinttynyt punosten väleihin. Myös polystyreenistä tehtyjä puujäljitelmäkalusteita on helppo hoitaa, sillä niiden puhdistukseen tarvitaan vain mieto pesuaine ja kostea liina.

Puisia puutarhakalusteita hoidetaan puhdistamisella ja öljyämisellä. Tosin tiikistä valmistetut puutarhakalusteet eivät tarvitse öljyä vaan pelkkä pesu riittää. Kovapuu- sekä kestopuukalusteita tulisi öljytä kerran pari kesässä, mikäli ne ovat katetulla terassilla ja useammin, jos ne ovat auringon paahteessa. Ennen öljyämistä puun pinnan pitää olla täysin kuiva. Jos pinta on harmaantunut tai homeessa, sen voi hioa tarvittaessa hiomapaperilla.


Kaipaatko lisää vinkkejä pihan tai puutarhan kunnossapitoon? Kerro meille, mistä aiheesta haluaisit lukea lisää!