tiistai 28. helmikuuta 2012

Pientä pintaremonttia eri budjeteilla

Kodin viihtyvyyttä ja toimivuutta voi kohentaa huomattavasti jo pienellä pintaremontilla. Remontti kannattaa suunnitella sen mukaan, kuinka paljon siihen on käytettävissä sekä aikaa että rahaa. Mitä kaikkea saakaan aikaan 1000, 5000 ja 10 000 eurolla?

Tuhannen euron budjetilla kannattaa pitäytyä yhdessä huoneessa. Esimerkiksi pienen kylpyhuoneen ehostus on yksi vaihtoehto. Kylpytilaan voi uusia rahalla wc-istuimen, hanan ja kalusteryhmän. Budjetti saattaa taipua myös suihkuseinään. Keittiö on kallis remonttikohde, mutta sinnekin voi saada pienemmällä budjetilla uutta ilmettä vaihtamalla kaapinovet. Jos mielii muutosta kodin yleisilmeeseen, voi hankkia uudet sisäovet. Tuhannella eurolla voi ostaa kolme tai neljä uutta ovea ja näin sisustus kokee hetkessä näyttävän muutoksen.


Viidellä tuhannella eurolla saa uudistettua helposti isompiakin kokonaisuuksia. Pienessä asunnossa voi uusia pinnat lattiasta seiniin ja kattoon. Parilla tonnilla saa uusiksi 100 neliötä lattiaa. Budjettia voi säädellä valitsemalla lattiamateriaalit ja tapetit huolella. Summan voi myös kokonaan laittaa kylpyhuoneremonttiin. Viisituhatta euroa riittää stailaukseen, laatoitukseen, vesieristeisiin ja kalusteisiin. Muistathan huomioida myös mahdollisiin sähkö- sekä putkitöihin liittyvät kustannukset.


Kymmenentuhannen remonttibudjetilla voi panostaa enemmän myös materiaalien laatuun. Esimerkiksi edullisen laminaatin ja 40 euron parketin välillä on eroja. Budjetin voikin käyttää laadukkaaseen lattiaan ja tämän lisäksi raha riittää kattojen maalaamiseen sekä tapetteihin. Samalla voi myös päivittää kodin lattia- ja kattolistat. Pintaremontti on aina kannattava sijoitus, sillä se vaikuttaa suotuisesti asunnon jälleenmyyntiin.


Cellon valikoimasta löydät tapetit, maalit ja lattiamateriaalit pienempiin sekä suurempiin pintaremontteihin!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Luonnollista rosoisuutta lattiapinnoissa

Domotex-messuilla oli tänä vuonna esillä laaja kirjo laminaatteja ja parketteja. Rautakeskon lattiamateriaalien tuotepäällikkö Tarja Viilola kertoi, että lattiamateriaaleissa trendinä on nyt aito puulattiafiilis: pinnassa saa näkyä oksia ja elävyyttä.


- Erityisesti laminaattien puolella esillä oli sahattuja pintoja ja rosoisuutta. Vintagehenkiset vaihtoehdot olivatkin messuilla pääosassa, Tarja kertoo.


Kivi- ja keramiikkajäljitelmät ovat myös trendikkäitä laminaateissa. Uusien laminaattien pinta on saatu kohokuvioinnin avulla tuntumaan ja näyttämään kivimäiseltä. Cellon laminaattivalikoimassa on tarjolla trendikäs Pietra Piasen, jossa on kivisen laatan näköä ja tuntua.


Laminaateissa ja parketeissa uutta ovat pitkät lankkumallit. Messuilla oli tarjolla jopa kaksi metristä laminaattia ja neljä metristä parkettia. Parkettien puolella esillä oli näyttäviä vaihtoehtoja.

- Leveät lankut ovat suosittuja parketeissa. Tyylikkäät ja näyttävät pinnat ihastuttivat messuilla. Erikoisuutena olivat erittäin korkeakiiltoiset parketit, jotka on suunnattu erityisesti Aasian-markkinoille, Tarja sanoo.

Puun lämpimät sävyt, harmaa ja musta pitävät suosionsa lattioissa. Vaaleita lattioita oli Domotex-messuilla esillä vähemmän, mutta pohjoismaisesssa sisustuksessa vaaleat ja keskisävyiset puulattiat ovat varmasti jatkossakin vahvasti läsnä.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Mattotrendit: lyhyttä nukkaa ja pehmeitä värejä

Rautakeskon mattojen tuotepäällikkö Pirkko Perunka kertoi meille viimeisimmistä mattotrendeistä. Lyhytnukkaiset matot ovat suuressa suosiossa, eikä syyttä. Tiheä ja lyhytnukkainen matto on tyylikäs ja helppohoitoinen.


- Pehmeä matto tuntuu mukavalta jalkojen alla ja näyttää aina hyvältä. Pohjoismaiseen sisustukseen sopii erinomaisesti hillityt siniharmaat, siniset ja beigen väriset matot, Pirkko kertoo.

Vintagen suosio näkyy myös matoissa. Kulutetun näköiset pinnat antavat matoille ilmettä.


Uutuutena valikoimissa ovat outdoor-matot, jotka sopivat niin sisälle kuin ulos. Matto on 100 % polypropyleeniä ja se sopii erinomaisesti terassille tai parvekkeelle, koska se kestää hyvin eri sääolosuhteita. Matto ei sisällä luonnonkuitua ja näin ollen se ei homehdu. Kaunista mattoa on saatavana harmaana, vaalean ruskeana, luonnonvalkoisena ja ruskeana.


Pirkko vieraili alkuvuodesta Domotex-messuilla ja sieltä mieleen jäi kirkkaanpunaiset matot.

- Vaaleiden mattojen rinnalla kirkkaanpunaiset matot erottuivat edukseen. Kirkkaat värit sopivat erinomaisesti rohkealle sisustajalle, Pirkko vinkkaa.

Kun suosikkimatto on löytynyt, kauniin kokonaisuuden voi viimeistellä Cello-verhoilla. Hillityt ja yksiväriset verhot on helppo yhdistää erivärisiin mattoihin.