keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tapeteissa kasarivärejä, kukkakuvioita ja hohtoa

Frankfurtin Heimtextil-messut esittelevät tapettien, verhojen ja muiden kodin tekstiilien viimeisimmät trendit. Rautakeskon visual manager Päivi Laitinen-Slotte kertoi trenditerveiset messuilta, joilla esiteltiin muun muassa Cellon valikoimaan kuuluvan Eco-tapettikokoelman uutuudet.

- Uusi Eco Exclusive -mallisto on upea yhdistelmä kasaria ja harmonisia pohjoiseen maisemaan sopivia värejä. Kuoseissa hallitsevat edelleen luonnonaiheet. Valikoimassa onkin esimerkiksi valkoisia ja tumman punaisia ruusuja sekä joutsenia, Päivi kertoo.


Hohtavapintaiset tapetit ja kimalteet ovat yhä trendikkäitä. Isot kuviot pitävät myös pintansa ja täten viime syksynä valikoimaan tulleet Rubis-mallisto ja Eco metallic -kokoelma ovat erittäin ajankohtaisia tänäkin vuonna.

- Metallinhohtoisia tapetteja voi hyvin yhdistää mattaan sekä neutraalinväriseen seinään. Vaihtoehtoisesti kotiin voi valita kuviotapetin kimaltavalla taustalla. Kirkkaat värit tuovat mieleen Afrikan ja auringon ja toisaalta kylmien alueiden eksotiikan. Eco metallic -tapetit ovat kuin luotuja etniseen sisustustyyliin ihastuneille, Päivi sanoo.


Harmoninen kokonaisuus syntyy tapetin sävyistä, muodoista ja myös tapetteihin yhdistettävistä tekstiileistä. Messuilla esiin nousivatkin eloisat pinnat. Neulokset, kudelmat ja kankaat tuovat esimerkiksi jäisen vaaleansinisen tapetin rinnalle tunnelmaa ja lämpöä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti